Nyt pelottaa...

Kuten otsikkokin sanoi, nyt pelottaa. Taas. Sillon, kun sain tietää että mulla on oikeesti syöpä, iski tottakai aikamoinen pelko persiiseen että se on menoa nyt. Sittemmin ajatukset on vähän rauhoittuneet, kun magneettikuvaukset ja CT-kuvaukset eivät levinneisyyttä paljastaneet, ja lääkäri oli sitä mieltä että selviän tästä hengissä. Nyt kuitenkin pelot palasivat, kun leikkaava lääkäri selvitti että huomenna oleva leikkaus keskeytetään jos imusolmukkeista (jotka siis leikataan ekana pois) löytyy merkkejä leviämisestä. Ääh... Ihan niinku ei leikkaus itessään jo hieman jännittäs, mut nyt pelkään (ja isosti pelkäänkin) että leikkaus keskeytetään ja joudunkin sädehoitoihin. Nyt saa siis pitää peukkuja pystyssä sen puolesta että leikkausta ei keskeytetä...

Ja tosiaan, tavaraa leikkauksessa lähteekin sit urakalla, kun poistettavien listalla on kasvaimen lisäks kohtu ja munasarjatkin. Luvassa on siis vaihdevuosioireita, mahdollisesti hormonikorvaushoitoja, lapsettomuutta (ainakin biologista sellaista) ja loppuelämä ilman menkkoja. Kuulostaapa kivalta... Mut täytyy sanoa että odotan noita kaikkia melkein innolla, sillä kaikki tuo tarkoittaa sitä, että leikkausta ei ole keskeytetty ja oon takas terveiden kirjoissa.

Mutta jottei nyt ihan pelkästään sairausjuttuja kirjottas (vaikka kaikkihan tällä hetkellä tuon ympärillä jotenkin pyörii), niin pari kuvaa taas kertomaan viime aikasista touhuista.

Kokkaustouhuja. Oon laitellu viimesen viikon aikana ihan urakalla ruokaa, jotta pakastimesta löytys sekä mulle että miehelle sapuskaa sille ajalle kun en jaksa/pysty ruokaa laittamaan leikkauksen jälkeen. Nyt löytyy pakkasesta rasiakaupalla makaronilaatikkoa, lasagnea, bataattisosekeittoa (kahta hieman erilaista) jne. Ja lisäks oon väsäilly karppipizzaa (miehen lempparia) ja pulled pork -piirakkaa, jotka ei ikinä oo pakkaseen asti kerenneet...

Ostettiin, tai oikeestaan mies osti, meille uuden auton. Kia Cee´d GT. Kyllä nyt kelpaa ajella ympäri Suomea... No, pääasiassa tuo on miehellä työmatka-ajossa. Ensimmäinen uusi auto meidän taloudessa. :)

Käytiin miehen kanssa tutustumassa Hatanpään arboretumiin, jossa kumpikaan meistä ei ollu koskaan käyny aikasemmin. Keli osu kohdilleen, juuri ennen syksyisempien kelien alkamista...

 Turvotuksesta ja kaikesta muusta huolimatta kävin katsomassa Tampereella kuntokeskus Leidissä järjestettyä kisademoa. Hieman turhauttavaahan tuo oli, katsoa syksyn kisoihin (tai myöhemmin) tähtääviä kun itse on ahdistavan turvoksissa ja kisahaaveet on vaihtunu hengissä selviämishaaveiksi, ainakin toistaiseksi... Mutta joo, paria kaveria piti mennä kannustaan ja kuvaamaan, ja kuvasatoa voikin katsoa täällä: https://www.dropbox.com/sh/be3whf1eks2jnrk/AABO6X3XBfqueBBzvlETE_GDa?dl=0

Seuraava päivitys onkin sit joskus, leikkauksen jälkeen...

- Nea -

Jauhelihakeitto, mikä ihana asia...

Hengissä ollaan...

Tjooh. Rankkoja päiviä takana useampi. Viikko sitten perjantaina oli (ainakin toivon mukaan) viimeinen sytostaattihoitokerta. Käynti itsessään meni ongelmitta, lääkärin kanssa käytiin vähän tilannetta läpi ja sovittiin seuraavan parin viikon "toimintasuunnitelma". Noin tulevaisuuden työasioita ajatellen kiinnitin myös huomiota ehkä jopa aiempaa enemmän sairaanhoitajien työskentelyyn, johtuen ehkä vaihtuneista hoitajista (aiemmilla kerroilla paikalla olleet hoitajat olivat jääneet kesälomalle). Ja kyllä, opin paljon. PALJON. En niinkään mitään käytännön tason asioita (no osaan nyt sentään verenpaineen mitata automaattimittarilla) mutta sitäkin enemmän käyttäytymismalleja, vuorovaikutusta ja sen merkitystä potilaille...

Ja sitten se tuska alkoi. Myrkyt vetivät sunnuntaiksi kropasta voimat, ja taas hajuaisti herkistyi ja vääristyi, joten kaikki haisi taas noin kauniisti ilmaistuna paskolle. Ja homma vaan paheni maanantaiksi. Raitis ilma oli tuntematon käsite kun (pahat) hajut peittivät kaiken alleen. Ja kaikki maistui yhtä paskolta kuin haisi. Hajuaistin toiminnan muutoksesta hyvänä esimerkkinä voisin sanoa deodorantin. Haju, jota normaalisti en todellakaan kainaloistani haista enää 5 minuuttia kainaloon laittamisen jälkeen. Nyt se haisi. Siis niin voimakas ja tunkkainen haju, ja se haisi koko päivän, aamusta iltaan. Ok, haju ei ollut niin paha kuin monet muut (esim. kahvi joka on hetken jo pannussa ollut), mutta se ei sen kaiken paskon hajun ja maun keskellä lohduttanut...

Myönnetään, alko jopa mun ruokahaluni kärsimään kun mikään ei maistunut hyvälle. Makeat maistu todella pahalle, suolaset tunkkaselle tai ei millekään. Vesi maistu paskolle. Siis todella paskolle. Ja kun makeakin maistuu paskolle, niin mitä sitten juo? No, onneksi rakas mieheni pelasti mut tiistaina, ja teki jauhelihakeittoa. Söin sitten koko kattilallisen. Ison kattilallisen.

Ja opin tuossa maanantain ja tiistain aikana myös sen, kuinka paljon fyysinen olo vaikuttaakaan lopulta siihen, miten mielemme käsittelee informaatiota. Voin sanoa, että kun kaikki haisee paskolta ja maistuu paskolta, ja olotila on pasko kaiken kaikkiaan, niin kyllä, se mitä ihmiset päästää suustaan kuulostaa paskalta. Tai ainakin jos siinä on pienikin teennäisyyden sävy, niin kyllä, se kuulostaa todella teennäiseltä. Ja ei, sitä teennäisyyttä ei siinä kohtaa kestä yhtään. Voin sanoa, että tuossa kohtaa nuo päiväsaikaan tv:n esittämät ruuanlaitto-ohjelmat on jotain ihan hirveetä katottavaa...

Ja tiistaina illasta peilistä katsoi vieras ihminen. Ja aivan kuin se ei olisi riittänyt, ei kroppa tuntunut muutenkaan omalta. Iho tuntui oudolta, olo oli voimaton, tuntoaisti reagoi jotenkin normaalista poiketen tai ainakin siltä tuntui... Oli vähän semmonen olo ku joku ois vaihtanu mun kroppani kumiukkoon. Ihan hirvee tunne, voin kertoa.

Mutta joo... Nyt olo on jo ok. Haju- ja makuaistit on palautunu normaaleiks, kroppa tuntuu taas omalta (joskin hiivatin turvoksissa olevalta, mut omalta) ja energiaakin alkaa taas löytyä. Nyt sit vaan ootellaan leikkauspäivää, eli 26.8. Sen jälkeen sit toivon mukaan voidaan puhua jo terveestä, leikkauksesta toipuvasta, ja alkaa paluu normaaliin elämään. Peukut pystyssä sen puolesta.

Ja kun ennen edellistä hoitokertaa vielä yritti syödä vähän kevyemmin, niin oli pakko muuten ikuistaa komia salaatti. :) Näitä sitten lisää jatkossa... Nyt kun taas maistuu sille mille pitääkin.

 Hiukset on muuten edelleen päässä. Itseasiassa karvaakaan ei oo lähteny enempää ku mitä normaalisti. Jopa lääkäri on tästä hieman ihmeissään. :D Saattaa siis sittenkin käydä niin että tuli peruukki ostettua ihan turhaan... *koputtelee tai paremminkin hakkaa puuta*

- Nea -

Hoitokäynti nro 2 ja vähän häähumuakin...

Dodiin, toisesta hoitokerrasta selvitty hädintuskin hengissä... Kuulemma on suhteellisen yleistä saada voimakas allerginen reaktio tuohon myrkkyyn (paklitakseli) jota mun kroppaani tungetaan, mut enpä ihan moista osannut odottaa. Tuli semmonen kevyt "nyt ei muuten enää sit hengitetä" -fiilis, mut onneksi oli apu lähellä, eli ammattitaitoset sairaanhoitajat ja kaiken maailman lääkkeet joita sit meikään tungettiin... Ja sit olikin loppupäivän ihan koomassa, uni meinas väkisin tulla jo loppujen myrkkyjen tippuessa kroppaan. Ihanaa... Nyt ootan pienellä kauhulla seuraavaa hoitokertaa, mut onneks nyt varattiin kunnon esilääkitykset (kortisonia, reilusti) että tolta allergiselta reaktiolta vältyttäs. *huokaus*

Mut joo, on tässä muutakin tehty ku käyty hoidoissa... Kuvat saa taas kertoa suurimman osan:

Kukkaisviikot, ja kukkaisviikkojen kirpputori Keskustorilla. Kirpparilta ei mitään mukaan kuitenkaan tarttunut, mutta torin reunalta löytyi tähän astisen kesän parhaat kirsikat... Ah, mie niin rakastan kypsiä, makeita kirsikoita... Niin ja uudet silmälasit! Nuo violetit sain nyt käyttöön, toiset palautuivat tehtaalle liian tummien sävytysten vuoksi... Näytin siltä ku ois koko ajan aurinkolasit päässä. :)

Ja yrittänyt tässä ruokavaliota "puhdistaa", vaikka ei toki ihan ruususesti ole mennyt... Mutta kyllä, kokeilin tehdä ekaa kertaa riisinuudeleita ja katkarapuja chow mein -kastikkeessa. Vähän cashew-pähkinöitä ja valkosipulia, porkkanaa... Ja kas, siitähän tuli oikein hyvää! Annoksesta ei ihan niin kaunis tullut. ;)

Ja leivoin ihan ite leipääkin, hiivatonta, sokeritonta, speltti-porkkana -sellaista. Siitäkin tuli yllättävää kyllä ihan syömiskelposta.

Verikokeissa saan nyt käydä aina ennen syto-hoitoja, ja tylsää oli ootellessa omaa vuoroa... Ja kotona saikin vastavuorosesti ite leikkiä sairaanhoitajaa, kun Niko onnistui sairastumaan angiinaan ja nostatteli yhdessä illassa yli 39-asteen kuumeen itelleen. Onneksi tokeni jo seuraavaksi päiväksi, sillä ohjelmassa oli Nikon ystävän yllätyshäät. Häiden kunniaksi annoimme hääparille rakkauslukon, ja tilasimme omat siinä samalla, joten vihkimisen jälkeen käytiin sitten lukot asentelemassa siltaan.

Tuore hääpari tyttärensä kera ja me lukkosillalla.

Käteen kehitelly komian mustelman kanyylin jäljiltä...

Että semmosia tällä kertaa... Täytyy sanoa että kovasti toivon ettei leikkauksen jälkeen noissa sytostaattihoidoissa tarvitsisi käydä, ihan tarpeeksi on näissä kolmessa kerrassa ja leikkauksessakin... Mutta no, aika näyttää miten käy.

- Nea -

Voi helle...

Tjooh... En ois ikinä uskonu sanovani tätä, mut sanon: tulis nyt jo viileemmät ilmat. Mie, joka oon aina rakastanu oikeesti lämpimiä kelejä, viihtyny etelän reissuilla kunnon kuumuudessa ja kironnu Suomen kylmyyttä kesäsin oon nyt totaalisen kypsyny tähän lämpöön. Ei muuten, mutta ilmeisesti lääkkeiden vaikutuksesta mun hajuaistini on hieman aiempaa herkemmällä (ja hieman kieroutunut?), ja sen myötä sit kaikki tunkkaiset hajut (ja niitähän tällä kelillä riittää, kun ei ilma liiku mihinkään) ahdistavat ja aiheuttavat ihan tuskasta oloa. Ihanaa...

Ja tuskasta oloa tuottaa myös turvotus. Joka on infernaalinen tällä hetkellä. Niin paha, että paikkoja kivistää. Ei hyvä sekään, eikä takuulla helpota oloa. Ja ihan oma syy, oonhan nyt jo reilun kuukauden syöny ihan mitä sattuu. Perkule... Nyt se loppu! Eilen oli tuparikakkukahvit joiden jäljiltä meillä on jääkaapissa kaksi puolikasta kakkuakin vielä, mut ei, ei tee ees mieli enää. Toki mun makuaistinikin on ollu tässä vähän sekasin viime päivinä (liittyy varmaan tohon hajuaistiinkin), mut just nyt ei millään tavalla tee mieli mitään mikä ees etäisesti kuulostaa epäterveelliseltä. Hyvä asia kai sinällään? Ihokin ihan kaameessa kunnossa näitten viime aikojen syömisten ansiosta, joten tekee ihollekin varmasti hyvää siistiä taas syömiset.

Motivaatiota ja vinkkiä tuohon syömisten siivoamiseen sain hieman yllättävältä taholta. Tai no, yllättävältä ja yllättävältä, mut kuitenkin. Törmäsin tuossa iltana eräänä netissä surffaillessani blogiin, jossa Lisanne Vos -niminen IFBB Bikini -kisaaja kertoi omasta taistelustaan syöpää vastaan. Blogin luettuani tunsin pakottavaa tarvetta kiittää avoimesti ja positiivisesti kirjoittanutta naista, ja kiitokseeni sainkin vielä enemmän motivoivan vastauksen. Upea nainen, kerta kaikkiaan. <3 Blogin, ja tietoa Lisannesta löydät täältä: http://getfoxfit.com/

Joten, nyt karsitaan ruokavaliosta ekana (taas kerran) sokerit ja viljatuotteet spelttiä lukuunottamatta. Punaista lihaa vähemmän, kasviksia reilusti, perunaa vain joskus harvoin, samoin riisiä... Raikasta ruokaa, voisi olla nyt se avainsana! Katsotaan mitä tulee, varsinkin jos ja kun oma jaksaminen alkaa vähenemään ja mies joutuu kokkailemaan enemmän...;)

Ja jottei nyt ihan pelkäksi tekstiksi menisi, niin pari kuvaa. Kävin ostamassa peruukin, kun sellainen nyt kerta maksusitoumuksella oli mahdollista ostaa hiusten lähtöä ennakoiden. Pitkää mallia en edes harkinnut, kun tietää kuinka hiostavat omatkin hiukset ovat vapaana ollessaan, puhumattakaan keinokuituisista joita ei oikein ponnarillekaan voi laittaa... Mut joo, mitäs sanot, näyttääkö siltä että vois olla ihan omatkin hiukset?

 Ja joo, ilme on vähän hassu...:D Mut en nyt jaksanut yrittää ottaa mitään järkevämmällä ilmeellä, kai tuo asiansa ajaa.

Ja sit alkuviikon kuvaa vielä, eli aamupillerit. :D Nyt lääkkeitä ei oo tarvinnu syödä ku yhtä pahoinvointilääkettä, eli pillerit on koostunu pääasiassa vitamiineista yms. On toi silti vähän hassua ihmiselle joka ei oo tottunu ees särkylääkkeitä syömään...

Vasemmalla "terveystuotteet", oikealla lääkkeet...

Ja pakko muuten kertoa että jouduin alkuviikosta ylittämään itseni, ja ennen kaikkea piikkikammoni. Jouduin pistämään itse itseeni (siis ihan piikillä) lääkettä, jonka on tarkoitus auttaa valkosolujani taistelemaan sytostaattihoitoja vastaan. Eka kerta oli aika tuskaa, mutta kumma kyllä onnistu se. Toka kerta meni jo vähän helpommin... Ja pakko kehua, että jopa ilman kipua! Meikä osas! Mustahan voi tulla vielä joku päivä ihan oikeesti hyvä sairaanhoitajakin. ;) Mut joo, kammottaa silti kun tietää että sama homma on taas seuraavan sytostaattihoidon jälkeen edessä... Mut kaikkeen kai tottuu? Ja vaikkei tottuiskaan, niin kuhan nyt saa hoidettua alta pois...

Raikasta ilmaa kaivaten,

- Nea -

Ja hoidot alkaa.

No niin, tänään tosiaan alko hoidot. Sytostaatit siis. Tiputuksessa ja muissa oheistoiminnoissa kuluikin sitten sujuvasti koko päivä, mutta yllättävän nopeeasti aika kulu kun löytyi viereisestä vuoteesta hyvää juttuseuraa. :) Sain vähän vinkkejä peruukin hankkimisen osalta, tietoa väsymyksen ja pahoinvointien ilmaantumisista jne. Toki lääkäri ja sairaanhoitajatkin ohjeistivat ja tietoa antoivat, kuten olettaa saattaakin. Sain nyt myös lääkärinlausunnon, virallisen sellaisen, josta löytyi myös virallinen diagnoosi: kohdunnapukan adenokarsinooma. Että sellanen...

Olotila hoidon jälkeen on toistaiseksi aika normaali, mitään sivuvaikutuksia ei siis hoidon aikana tai heti sen jälkeen ilmennyt. Mieliala on myös hyvä, mistä kuuluu kyllä kiitos osittain lääkärille, joka oli varsin mukava naisihminen. Pahoinvoinnin pitäisi jatkossa pysyä tujuilla lääkkeillä kurissa, mutta väsymystä voipi odottaa ilmaantuvaksi aina n. 4 päivää hoitojen jälkeen (kun kortisonilääkitys loppuu). Lääkkeitä on nyt 1000 ja 1 niin pahoinvointiin, kipuihin kuin muutenkin... Ihanaa. Mutta joo, hyvää taas se, että lääkäri antoi liikunnan suhteen ohjeen, että oman jaksamisen mukaan saa tehdä, kunhan ei isoilla painoilla salilla treenaa ja välttää erityisesti lantion seudulla verenkiertoa runsaasti lisäävää liikuntaa. No, saa nähdä jaksaako sitä salille joskus jopa hoitojen aikana, jos vähän sais tota lihaskuntoa ylläpidettyä...

Ja sit tottakai se pakollinen kuva. :D Osastolla ei kännykkää saa pitää edes päällä (ilman juttuseuraa tekeminen rajoittuu siis lukemiseen), joten pakkohan se oli karata käytävän puolelle että sais kuulumiset ilmoteltua kavereille ja otettua sen kuvan. ;)

Ja jottei nyt jäisi sellaista kuvaa että mulla meni kesäkuu ja heinäkuun alku ihan vaan noihin sairastumiseen liittyviin hommiin niin vähän muitakin kuvia...

Uusi koti valmistuu pikkuhiljaa. Keittiö ja olohuone ovat vielä hieman sisustuksiltaan kesken, samoin vierashuone, mutta makuuhuone sentään valmistui. Joskin jotkut pienehköt tuolit pitää vielä yöpöytien viereen kehitellä vaatteille...

Ostin itselleni "tuparilahjan" eli uuden treenikassin... Se nyt ei käyttöön ole vielä montaa kertaa päässyt, mutta eiköhän se vielä ehdi...

Viimeinen kerta salilla "oikeasti" treenaamassa hetkeen. Eli aamu ennen kasvaimen löytymistä.

Fellan kanssa rannalla hengailemassa. Fella on nyt kasvattajan luona hoitelemassa juuri syntyneitä neljää pentuaan... Niistäkin kuvia kunhan kasvattajalta niitä hieman enemmän (ja parempilaatuisia?) saan. :)

Nikon ystävän nelikymppisissä käytiin, vaikka tässä kohtaa juhlatunnelmat olikin hieman kadoksissa kun oli juuri saatu tietää että sairastan syöpää... :/

Kävin myös silmälasiostoksilla... Luvassa kun on hiusten lähtö, samoin mahdollisesti kulmakarvojen ja ripsien, joten piti hommata lasit jotka hieman tois väriä naamalle. :D Ja kai se vaihtelu virkistääkin? Nyt on sit kolmet lasit mistä valita entisten yksien sijaan, kun entisetkin jää vielä käyttöön kiitos hyvin vähän muuttuneen näön. Seuraavaks sit peruukkiostoksille... :P Huiveja kaapista jo löytyykin iso kasa, pari pipoa vois vielä hankkia.

Hieman erilainen ravitsemusopas luettavaksi...

Kotona ensimmäisen hoitopäivän jälkeen odotti Nikon ostama "parane pian" -sitruunapuu. <3

- Nea -

Päivä nro 1 uudesta elämästä...

Tjooh... Niin se elämä heittelee.

Fitness-kisat tältä vuodelta unohtuivat, samoin kesälomasuunnitelmat ja kaikki muutkin suunnitelmat kun sain tietää sairastavani syöpää. Kyllä, luit aivan oikein, syöpää. Tiedon tästä sain n. viikko sitten, ja vasta nyt, CT- ja magneettikuvauksissa käytyäni ja tulokset kuultuani uskalsin asiasta tänne kirjoittaa. Kyse on kohdunkaulan syövästä, joka onnekseni ei kuitenkaan ole levinnyt minnekään muualle. Hoidot kuitenkin ovat tujut, eli sytostaattilääkitykset (tutumpi monille kemoterapiana) ja leikkaus ovat edessä.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? No, karkeasti sanottuna: hiukset lähtee, samoin kaikki muut karvat kropasta, tulee väsyttämään, ahdistamaan, särkemään, kolottamaan, yököttämään ja mitä ikinä keksiikään. Niin ja omin neuvoin biologisten lasten hankkiminen ei tuu tapahtuun, jos mitenkään muutenkaan. Liikunnan osalta saa olla ilonen jos jaksaa talon kiertää, ja no, huivit, pipot yms. tulee varmaan tutuiksi, samoin kulmakarvojen piirtäminen naamaan... *huokaus* Että jos tätä luet niin et ainakaan ihmettele kun Facebook-profiiliini ilmestyy parin viikon päästä kuva minusta kaljuna: se ei ole photoshopattu. :P

Musta ja kuivaakin kuivempi huumori kukkii... Mutta kaiken tän keskellä oon tällä hetkellä helpottunut. Ennen perjantaita, jolloin sain tietää ettei syöpä ole levinnyt, pelkäsin kirjaimellisesti henkeni edestä. Tuli käytyä muutaman viikon aikana läpi aika laajat tunneskaalat, mutta kyllä se pelko päällimmäisenä muhi. Nyt, kun uskon että voin tästä hengissä selvitä, on pelko vaihtunut päättäväisyyteen ja taistelutahtoon, ja toisaalta myös sellaiseen "uhrilammas"-ajatteluun: tyydyn kohtalooni, ja yritän vain elää sen kanssa mitä tuleman pitää. Kovat ajat on kuitenkin edessä...

Jottei nyt ihan pelkäksi tekstiksi menisi tämäkään postaus, niin muutama kuva perjantailta. Tuli siis käytyä juhlistamassa elämän jatkumista Summer Sound Festivalissa Helsingissä, kera Wannan, Sadun, Polarin ja Jeran (pojat ei mun kanssa kuviin osunu :D ). <3 Kuvista kiitos Wannalle. :)

No, juhlatunnelmia jatkettiin vielä lauantaina Stefan's Steakhousessa rakkaan mieheni 30-vuotissynttäreiden kunniaksi. Siitä onkin nyt paluu karuun arkeen, nimittäin huomenna ne alkaa, nimittäin sytostaattihoidot, ja sen myötä se kaikki mitä raju lääkitys tuo tullessaan...

- Nea -

Loma!

Jaahas, päivitelläänpäs taas tilanteita... Jälleen kuvat saa kertoa ison osan. :D

Elikkäs, koulusta alko loma, ja nyt ootellaan vielä yhtä arvosanaa jotta sais varmuuden että kaikki kevään aikana suoritettavaks tarkotetut tuli suoritettua. Mutta ei hätää, uskon että se uupuvakin arvosana sieltä tulee. :) Loman alettua remontti on edistyny hyvää tahtia, ja ens viikolla pitäs päästä vihdoin ja viimein muuttamaan omaan kotiin. Keittiön kaappien ovet ovat vielä pahasti työn alla, mutta muuten asunto alkas oleen lattialistoja vaille valmis. Jee!

Treenit on sujunu yllättävän hyvin siihen nähden että tuo remontti on aika hyvin syönyt energiaa. Ja tulokset nousee, mistä oon aika innoissani. :D Kehitystä on havaittavissa ainakin leuanvedossa, punnerruksissa, mavessa ja olkatreeneissä... Ja peilissä, mikä loistavinta. :) Persus ja reidet on hieman "kehityksestä jäljessä" ainakin omasta mielestä, mutta keskivartalosta oli jo pakko ottaa kuvakin (väsyneenä suihkun jälkeen, ah kuinka kaunista...).

Voitin tosiaan Spartan Gearin arvonnasta osallistumisen Gabriella Bánkutin fitness-seminaariin, joka järjestettiin Turussa Spartan Sport Centerin tiloissa. Gabriella osottautui vallan loistavaksi tyypiksi, ja seminaarin antina oli niin kyykkytekniikkaa kuin uusia vatsatreenejäkin. Kiva reissu kyllä! Ja no, sorruin sitten ostamaan Spartan Gearin salitopin (tommosen pinkin mitä kuvassa muutamalla näkyy) sekä minikumppareita, joilla oli suorastaan hauskaa treenata persusta ja reisiä. Siis oikeesti hauskaa! :D Meikä tykkäs, ja yllätin sillä jopa itteni.

Seminaarissa huomasin taas vaihteeksi olevani hieman poikkeava ton pukeutumisen kanssa, ja kirosin kyllä moneen otteeseen noi mun lökäpöksyni jo ihan käytännöllisyyden osaltakin. Oon toki aiemminkin usein kironnu kun esim. prässissä housunlahkeet kerääntyy polvitaipeeseen, ja reidenkoukistuksissa rullautuu ikävästi pohjetta vasten... No, asiahan korjaantuu "sortumalla" ostamaan uudet, ns. muodin mukaset treenihousut. Ja ottamalla niistä kuva sovituskopissa ennen ostoa. Mulla on persus. <3 Harmi että kuva ei oo paras mahdollinen, mut no... Housuja tuli soviteltua aika laidasta laitaan, ihan H&M:n halvimmista Better Bodiesin ja SixDeucen trendikkäisiin vermeisiin. Ja päädyin ostamaan halvimmasta päästä olleet Gina Tricotin housut jo ihan niiden istuvuuden vuoksi. Ja tuntu ne enemmän housuilta jalkaa ku esim. SixDeucet, jotka oli ku sukkahousut... :P Ja samaan syssyyn sitten hieman kenkäpäivitystäkin, mustat Pumat oli äitini ostanut jostain kirpparilta, ja uudet juoksulenkkaritkin sain vihdoin hankittua kun sattui sopivat löytymään huimaan alennushintaan. :)

Niin ja kisabikinit! Tosiaan, väri ja malli on nyt valittuina, ja ensimmäinen sovitus elokuun puolivälille varattuna. Täytyy myöntää että olo oli kaikkea muuta kuin hehkeä mallibikinejä päälle sovitellessa, näytin suurelta valkoiselta norsulta verrattuna tiimikaveriin Nooraan, joka myöskin suuntaamassa bikini fitness -kisalavalle syksyllä... *huokaus* Mut kai se tästä... Kun nyt lähtis noi ylimääräset reisistä ja persauksista, alkas toi alaosakin näyttään joltain... Ehkä?

On mulla yksi huolenaihe/miettimisen aihekin tässä päätä painanut... Nimittäin alkoholi. Tai siis se, etten käytä sitä. Nimittäin kuiva valkoviini tuntuu kovin monella kuuluvan "ruokavalioon" viimeisen vuorokauden aikana ennen kisoja. Voi yök. Ei pysty, ei kykene. Eikä ees halua. Oishan se kiva olla humalassa tokaa kertaa elämässään kisalavalla? Tai vaihtoehtosesti pahoinvoivana... *mutinaa* Vaihtoehtosia kehon kuivattamiskeinoja siis selvitellään vielä...

Nyt mulla on semmonen olo että edelleen unohdin jotain kirjottaa mitä oli tarkotus... No, seuraavaan päivitykseen sit. :) No sen nyt voi kai sanoa että tosiaan PT-kurssin koe meni läpi ja nyt ne työharjottelut sit seuraavaks...

- Nea -