Nyt pelottaa...

Kuten otsikkokin sanoi, nyt pelottaa. Taas. Sillon, kun sain tietää että mulla on oikeesti syöpä, iski tottakai aikamoinen pelko persiiseen että se on menoa nyt. Sittemmin ajatukset on vähän rauhoittuneet, kun magneettikuvaukset ja CT-kuvaukset eivät levinneisyyttä paljastaneet, ja lääkäri oli sitä mieltä että selviän tästä hengissä. Nyt kuitenkin pelot palasivat, kun leikkaava lääkäri selvitti että huomenna oleva leikkaus keskeytetään jos imusolmukkeista (jotka siis leikataan ekana pois) löytyy merkkejä leviämisestä. Ääh... Ihan niinku ei leikkaus itessään jo hieman jännittäs, mut nyt pelkään (ja isosti pelkäänkin) että leikkaus keskeytetään ja joudunkin sädehoitoihin. Nyt saa siis pitää peukkuja pystyssä sen puolesta että leikkausta ei keskeytetä...

Ja tosiaan, tavaraa leikkauksessa lähteekin sit urakalla, kun poistettavien listalla on kasvaimen lisäks kohtu ja munasarjatkin. Luvassa on siis vaihdevuosioireita, mahdollisesti hormonikorvaushoitoja, lapsettomuutta (ainakin biologista sellaista) ja loppuelämä ilman menkkoja. Kuulostaapa kivalta... Mut täytyy sanoa että odotan noita kaikkia melkein innolla, sillä kaikki tuo tarkoittaa sitä, että leikkausta ei ole keskeytetty ja oon takas terveiden kirjoissa.

Mutta jottei nyt ihan pelkästään sairausjuttuja kirjottas (vaikka kaikkihan tällä hetkellä tuon ympärillä jotenkin pyörii), niin pari kuvaa taas kertomaan viime aikasista touhuista.

Kokkaustouhuja. Oon laitellu viimesen viikon aikana ihan urakalla ruokaa, jotta pakastimesta löytys sekä mulle että miehelle sapuskaa sille ajalle kun en jaksa/pysty ruokaa laittamaan leikkauksen jälkeen. Nyt löytyy pakkasesta rasiakaupalla makaronilaatikkoa, lasagnea, bataattisosekeittoa (kahta hieman erilaista) jne. Ja lisäks oon väsäilly karppipizzaa (miehen lempparia) ja pulled pork -piirakkaa, jotka ei ikinä oo pakkaseen asti kerenneet...

Ostettiin, tai oikeestaan mies osti, meille uuden auton. Kia Cee´d GT. Kyllä nyt kelpaa ajella ympäri Suomea... No, pääasiassa tuo on miehellä työmatka-ajossa. Ensimmäinen uusi auto meidän taloudessa. :)

Käytiin miehen kanssa tutustumassa Hatanpään arboretumiin, jossa kumpikaan meistä ei ollu koskaan käyny aikasemmin. Keli osu kohdilleen, juuri ennen syksyisempien kelien alkamista...

 Turvotuksesta ja kaikesta muusta huolimatta kävin katsomassa Tampereella kuntokeskus Leidissä järjestettyä kisademoa. Hieman turhauttavaahan tuo oli, katsoa syksyn kisoihin (tai myöhemmin) tähtääviä kun itse on ahdistavan turvoksissa ja kisahaaveet on vaihtunu hengissä selviämishaaveiksi, ainakin toistaiseksi... Mutta joo, paria kaveria piti mennä kannustaan ja kuvaamaan, ja kuvasatoa voikin katsoa täällä: https://www.dropbox.com/sh/be3whf1eks2jnrk/AABO6X3XBfqueBBzvlETE_GDa?dl=0

Seuraava päivitys onkin sit joskus, leikkauksen jälkeen...

- Nea -

Jauhelihakeitto, mikä ihana asia...

Hengissä ollaan...

Tjooh. Rankkoja päiviä takana useampi. Viikko sitten perjantaina oli (ainakin toivon mukaan) viimeinen sytostaattihoitokerta. Käynti itsessään meni ongelmitta, lääkärin kanssa käytiin vähän tilannetta läpi ja sovittiin seuraavan parin viikon "toimintasuunnitelma". Noin tulevaisuuden työasioita ajatellen kiinnitin myös huomiota ehkä jopa aiempaa enemmän sairaanhoitajien työskentelyyn, johtuen ehkä vaihtuneista hoitajista (aiemmilla kerroilla paikalla olleet hoitajat olivat jääneet kesälomalle). Ja kyllä, opin paljon. PALJON. En niinkään mitään käytännön tason asioita (no osaan nyt sentään verenpaineen mitata automaattimittarilla) mutta sitäkin enemmän käyttäytymismalleja, vuorovaikutusta ja sen merkitystä potilaille...

Ja sitten se tuska alkoi. Myrkyt vetivät sunnuntaiksi kropasta voimat, ja taas hajuaisti herkistyi ja vääristyi, joten kaikki haisi taas noin kauniisti ilmaistuna paskolle. Ja homma vaan paheni maanantaiksi. Raitis ilma oli tuntematon käsite kun (pahat) hajut peittivät kaiken alleen. Ja kaikki maistui yhtä paskolta kuin haisi. Hajuaistin toiminnan muutoksesta hyvänä esimerkkinä voisin sanoa deodorantin. Haju, jota normaalisti en todellakaan kainaloistani haista enää 5 minuuttia kainaloon laittamisen jälkeen. Nyt se haisi. Siis niin voimakas ja tunkkainen haju, ja se haisi koko päivän, aamusta iltaan. Ok, haju ei ollut niin paha kuin monet muut (esim. kahvi joka on hetken jo pannussa ollut), mutta se ei sen kaiken paskon hajun ja maun keskellä lohduttanut...

Myönnetään, alko jopa mun ruokahaluni kärsimään kun mikään ei maistunut hyvälle. Makeat maistu todella pahalle, suolaset tunkkaselle tai ei millekään. Vesi maistu paskolle. Siis todella paskolle. Ja kun makeakin maistuu paskolle, niin mitä sitten juo? No, onneksi rakas mieheni pelasti mut tiistaina, ja teki jauhelihakeittoa. Söin sitten koko kattilallisen. Ison kattilallisen.

Ja opin tuossa maanantain ja tiistain aikana myös sen, kuinka paljon fyysinen olo vaikuttaakaan lopulta siihen, miten mielemme käsittelee informaatiota. Voin sanoa, että kun kaikki haisee paskolta ja maistuu paskolta, ja olotila on pasko kaiken kaikkiaan, niin kyllä, se mitä ihmiset päästää suustaan kuulostaa paskalta. Tai ainakin jos siinä on pienikin teennäisyyden sävy, niin kyllä, se kuulostaa todella teennäiseltä. Ja ei, sitä teennäisyyttä ei siinä kohtaa kestä yhtään. Voin sanoa, että tuossa kohtaa nuo päiväsaikaan tv:n esittämät ruuanlaitto-ohjelmat on jotain ihan hirveetä katottavaa...

Ja tiistaina illasta peilistä katsoi vieras ihminen. Ja aivan kuin se ei olisi riittänyt, ei kroppa tuntunut muutenkaan omalta. Iho tuntui oudolta, olo oli voimaton, tuntoaisti reagoi jotenkin normaalista poiketen tai ainakin siltä tuntui... Oli vähän semmonen olo ku joku ois vaihtanu mun kroppani kumiukkoon. Ihan hirvee tunne, voin kertoa.

Mutta joo... Nyt olo on jo ok. Haju- ja makuaistit on palautunu normaaleiks, kroppa tuntuu taas omalta (joskin hiivatin turvoksissa olevalta, mut omalta) ja energiaakin alkaa taas löytyä. Nyt sit vaan ootellaan leikkauspäivää, eli 26.8. Sen jälkeen sit toivon mukaan voidaan puhua jo terveestä, leikkauksesta toipuvasta, ja alkaa paluu normaaliin elämään. Peukut pystyssä sen puolesta.

Ja kun ennen edellistä hoitokertaa vielä yritti syödä vähän kevyemmin, niin oli pakko muuten ikuistaa komia salaatti. :) Näitä sitten lisää jatkossa... Nyt kun taas maistuu sille mille pitääkin.

 Hiukset on muuten edelleen päässä. Itseasiassa karvaakaan ei oo lähteny enempää ku mitä normaalisti. Jopa lääkäri on tästä hieman ihmeissään. :D Saattaa siis sittenkin käydä niin että tuli peruukki ostettua ihan turhaan... *koputtelee tai paremminkin hakkaa puuta*

- Nea -

Hoitokäynti nro 2 ja vähän häähumuakin...

Dodiin, toisesta hoitokerrasta selvitty hädintuskin hengissä... Kuulemma on suhteellisen yleistä saada voimakas allerginen reaktio tuohon myrkkyyn (paklitakseli) jota mun kroppaani tungetaan, mut enpä ihan moista osannut odottaa. Tuli semmonen kevyt "nyt ei muuten enää sit hengitetä" -fiilis, mut onneksi oli apu lähellä, eli ammattitaitoset sairaanhoitajat ja kaiken maailman lääkkeet joita sit meikään tungettiin... Ja sit olikin loppupäivän ihan koomassa, uni meinas väkisin tulla jo loppujen myrkkyjen tippuessa kroppaan. Ihanaa... Nyt ootan pienellä kauhulla seuraavaa hoitokertaa, mut onneks nyt varattiin kunnon esilääkitykset (kortisonia, reilusti) että tolta allergiselta reaktiolta vältyttäs. *huokaus*

Mut joo, on tässä muutakin tehty ku käyty hoidoissa... Kuvat saa taas kertoa suurimman osan:

Kukkaisviikot, ja kukkaisviikkojen kirpputori Keskustorilla. Kirpparilta ei mitään mukaan kuitenkaan tarttunut, mutta torin reunalta löytyi tähän astisen kesän parhaat kirsikat... Ah, mie niin rakastan kypsiä, makeita kirsikoita... Niin ja uudet silmälasit! Nuo violetit sain nyt käyttöön, toiset palautuivat tehtaalle liian tummien sävytysten vuoksi... Näytin siltä ku ois koko ajan aurinkolasit päässä. :)

Ja yrittänyt tässä ruokavaliota "puhdistaa", vaikka ei toki ihan ruususesti ole mennyt... Mutta kyllä, kokeilin tehdä ekaa kertaa riisinuudeleita ja katkarapuja chow mein -kastikkeessa. Vähän cashew-pähkinöitä ja valkosipulia, porkkanaa... Ja kas, siitähän tuli oikein hyvää! Annoksesta ei ihan niin kaunis tullut. ;)

Ja leivoin ihan ite leipääkin, hiivatonta, sokeritonta, speltti-porkkana -sellaista. Siitäkin tuli yllättävää kyllä ihan syömiskelposta.

Verikokeissa saan nyt käydä aina ennen syto-hoitoja, ja tylsää oli ootellessa omaa vuoroa... Ja kotona saikin vastavuorosesti ite leikkiä sairaanhoitajaa, kun Niko onnistui sairastumaan angiinaan ja nostatteli yhdessä illassa yli 39-asteen kuumeen itelleen. Onneksi tokeni jo seuraavaksi päiväksi, sillä ohjelmassa oli Nikon ystävän yllätyshäät. Häiden kunniaksi annoimme hääparille rakkauslukon, ja tilasimme omat siinä samalla, joten vihkimisen jälkeen käytiin sitten lukot asentelemassa siltaan.

Tuore hääpari tyttärensä kera ja me lukkosillalla.

Käteen kehitelly komian mustelman kanyylin jäljiltä...

Että semmosia tällä kertaa... Täytyy sanoa että kovasti toivon ettei leikkauksen jälkeen noissa sytostaattihoidoissa tarvitsisi käydä, ihan tarpeeksi on näissä kolmessa kerrassa ja leikkauksessakin... Mutta no, aika näyttää miten käy.

- Nea -