Että semmosta...

Jep jep... Ilme sen
kertoo...

Jotkut ovat blogini hiljaisuudesta päätelleetkin että ei oo ihan ruusuilla tanssimista ollu viime kuukaudet... Joo, ei, ei oo todellakaan ollu. Teenpä siis tiivistetyn katsauksen menneeseen... Kuvilla höystettynä.

Elikkäs... Huhtikuussa kipeyty alavatsa, tarkemmin ottaen oikea puoli... Viime syksyn leikkauksen seurauksena tullut serooma tulehtui. Tulehdusta ei kuitenkaan voitu "virallisesti" todeta, kun ultraäänitutkimukset eivät osoittaneet tulehduksen merkkejä. Ei riittänyt että tulehdusarvot olivat koholla ja kuvailin alavatsan kipua selkeäksi tulehduskivuksi. No, kipeää vatsaa sitten varoi tuolla oikealla jalalla, ettei painaisi tai venyisi, eli oikean jalan liikerata oli vajaata. Tätä kun jatkui (kipujen kovetessa) pari kuukautta, niin jumiinhan nuo oikean nivustaipeen lihakset meni, ja issiaskin alkoi pitkästä aikaa vaivaamaan.

Ai vähän turpos...?

Kesäkuussa pet-ct -kuvauksessa vihdoin todettiin että todellakin, tulehdushan siellä on. Samalla todettiin että merkkejä syöpäsoluista ei näkynyt. Hyvä niin... Mutta no, ennen kuin pääsin serooman tyhjennykseen kramppasivat nuo nivustaipeen lihakset täysin. Meni siis jotakuinkin kaksi kuukautta niin, että en pystynyt kävelemään kunnolla, ja vielä viikon verran niin etten pystynyt oikeastaan ollenkaan kävelemään. Matkaan mahtui yhteensä pari viikkoa suonensisäisiä antibiootteja, hieman enemmän pillerimuodossa antibiootteja, purkkikaupalla särkylääkkeitä... Kaiken päätteeksi minulle laitettiin laskimoportti, sillä lääkäri tuli siihen tulokseen että halutaan ottaa (taas) varman päälle ja jatketaan Avastin-lääkettä vielä vuoden verran, kolmen viikon välein. Ja mulla alko suonet loppumaan kesken käsistä...

Mutta joo, nyt ollaan toivuttu kuukaus tosta kaikesta kärsimyksestä, ja pystyn jo suht. normaalisti kävelemään. Kunto on nollissa vieläkin, mutta kohenee hyvää tahtia kävelemisen myötä. Alavatsassa on kiva (kipeä) reikä (no ei se nyt enää varsinainen reikä oo, mut...) serooman tyhjennyksen ja sen jälkeen viikon ajan olleen dreenin myötä. mutta kaippa sekin siitä paranee pikkuhiljaa.

Ja sit niitä kivoja juttuja. Meille tuli vauva! Toki vauvan hoito oli aika lailla mieheni ja vanhempieni vastuulle mun ollessa huonoimmillani, mutta kuitenkin. Joten saanen esitellä, poikamme Odin (Pitahaya Auringonnousu):

Nopeesti ne lapset kasvaa... Odinilla nyt jo ikää 4,5 kuukautta.

Ja tein mie keväällä ja alkukesästä muutakin ku sairastin:

Kävin ystäväni Emman kanssa MadPride-kulkueessa käppäilemässä, pieni ele hyvän tarkoituksen puolesta. Ja yllätin ehkä itsenikin menemällä Tehy Opiskelijat -vuosikokoukseen... Ja asettumalla siellä ehdolle hallitukseen. Ja kaiken kukkuraksi tulin valituksi. Hieman nyt alku hommassa takkuillut sairastelun vuoksi, mutta teen kyllä parhaani seuraavan vuoden aikana hommassa! :)

Tehtiin myös reissu Rodokselle, jonne sentään pääsin (lähtö oli viikko sen jälkeen kun olin viettänyt viikon sairaalassa...).

Yhden päivän kulkine, päästiin kierteleen vähän saarta.

Oma lääkärini varmisti että terveiset tulivat perille, kun ei sairaalasta kotiutuessa nähty... :D

 Ja käytiin myös Nikon kanssa leikkimässä turisteja Tampereella:

Nyt sit tosiaan vaan toivutaan... Kuntoa paremmaksi, painoa alas (kävi jo yli 70-kilossa, aika hurjaa...) ja palaillaan pikkuhiljaa kouluhommienkin pariin. Mulla piti olla nyt elokuussa perusharjoittelu, mutta kun kunto ei oikein antanut myöten, otin "kuntoutuslomaa" elokuun. Syyskuussa sitten uusi yritys perusharjoittelun suhteen. Liikkumisen suhteen on vieläpä fysioterapeutti nyt apuna, tänään pääsen mm. kokeilemaan vesijuoksua. :D

Tossa yllä vasemmalla olevassa kuvassa osottelen siis sitä laskimoporttia, joka kyllä näkyy... Mutta no, vuosi sitä pitää kestää, ja jos nyt se on pahinta tässä tulevaisuudessa terveyden ja hyvinvoinnin osalta niin kyllä ton kestää. Komee arpi siitä kyllä jää väkisinkin muistoksi. Syksyn mittaa mulla on edessä uusi pet-ct -kuvaus, jolla varmistellaan tuon sairauden tilannetta, joten sit saa taas pitää peukkuja, mut nyt yritän elää vaan mahdollisimman normaalia elämää, ja uskoa ja toivoa että sairaus ois nyt oikeesti voitettu. Sain myös koulun puolesta varmistuksen että pääsen ensi keväänä vaihtoon Espanjaan, joten nyt pitäisi selvitellä saako noita mun lääkityksiäni järjestettyä siellä hoidettaviks... Mut kova ois tahto päästä reissuun! Espanjan kielen kertaaminen on jo aloitettu. :)

Saiskohan sitä jatkossa taas vähän useemmin päiviteltyä tätä blogia?

- Nea -