Kyllä tää tästä...

No niin... Hoidot on siis ohi. Paljoa ei vielä hymyilytä, kun lantion seutu kipuilee edelleen, mutta muuten olo on kyllä koko ajan normalisoitumaan päin. Harmillista on sen sijaan se, että hiukset alkoivat lähteä tuossa juuri hoitojen loputtua. Ei siis mitenkään urakalla lähde, mutta huomattavissa määrin kuitenkin normaaliin verrattuna. Tässä nyt sitten pienellä kauhulla oottaa kuinka paljon noita hiuksia loppujen lopuks lähtee, selvitäänkö harvenemisella vai joutuuko sit kuitenkin turvautuun vielä peruukkiin... Yh...

Sitä terveellisempää ruokavaliota...
Kynttilänvalossa. :)

Tässä nyt kuitenkin yritetty palailla normaaleihin kuvioihin. Vähän terveellisempi ruokavalio, vähän kaloreiden laskemistakin, salilla oon nyt käyny kaks kertaa jne. Eka salikäynti oli kyllä aika tuskaa, en ollu tullu ees aatelleeks että mun treenivaatteni vois olla niin onnettoman pieniä mulle tällä hetkellä. Ihanasti tursus läskit. :D No, Lontoon reissu pelasti, ostin halvalla uusia treenivaatteita. Hyvä syy mullekin kerrankin shoppailla, vaikka shoppailut keskittykin vaan kolmeen eri kauppaan.

Ja kun ne kuvat taas kertoo (kuvatekstien avustamana) niin piristetäänpä tätä niillä, edellisestä tekstistä kun ei paljon kuvia löytynyt. :)

Mulla ja veljentytöllä oli valtavan iso hotellihuone. :D Tilan säästämiseksi naulakko oli sijoitettu sängyn yläpuolelle ja lavuaari huoneen puolelle, vessaan kun ei ois mahtunu. Asiallinen hotelli kyllä, ja loistavalla sijainnilla.

Shoppailut... Biletystarpeita (Cyberdog) Waterlandia ja WinterWonderlandia varten, ja uusia treenivaatteita (kaikki ei kuvissa), sekä äiteen mulle ostama hieno huppari. :D Mistä tulikin mieleen että pakko kehua kuinka ihana mies mulla on, osti mulle 2 päivän lipun WinterWonderlandiin synttärilahjaks. <3

Mitä tekee Harrodsilla ihminen, joka ei tajua mitään muodista, ja on persaukinen? No ottaa selfieitä pingviinin kanssa, tietenkin! :D Ja ostaa brownieita, kotiin viemisiks... Oli muuten hyviä. :P

Cyberdog, ja "myymälätanssijat".

 Kaikkea sitä Camdenistä löytyy... *ei sano muuta*

Äitini ja poliisit, Piccadilly Circuksella.

Portobello Roadin markkinoillakin tuli käytyä. Komiat oli joulukoristeet jo jollain, ja muutama muukin ihminen liikenteessä... Mukaan tarttui eläinkaupasta herkkuja Fellalle, ja pari käsintehtyä joulukoristetta. Ja kipeät jalat.

Hard Rock Cafen ribsit. Ja suklaapirtelö, tuplana. Kevyttä, on on...

 Harvemmin tulee vessanpönttöjä kuvattua, mutta Jamie Oliverin Jamie's Italian -ravintolassa oli vaan pakko... :D Ja tokihan sitä ruokaakin piti kuvata. Voin muuten suositella kyllä ruokapaikkana.

Kuvassa on mustekalan musteella värjättyä pastaa mustekalalla ja simpukoilla... Nam.

Ja kotimatka Norwegianilla (meno oli Ryanilla).

Että semmosta. Ei oo häävejä noi mun reissukuvat. :D Ja tuli mulla käytyä sentään Florence Nightingalen museossa, eli jotain uuttakin tuli nähtyä eikä ihan vaan shoppailtua ja syötyä.

Hmm... Postauksesta tulis kovin pitkä jos tähän samaan syssyyn alkaisin avautua noista sukupuolineutraaliin avioliittoon liittyevien asioiden osalta, jotka nyt päässä pyörii, joten katotaan josko niistä avautus sit seuraavaks. Nyt alkaa kuitenkin jo Meksikon reissuun valmistautuminen, löysin jopa päälle menevät (ei siis sopivat, vaan menevät) bikinit kaapista. :P

- Nea -

Fitness = syömishäiriö?

Jaahas... Kirjotellaanpa nyt hieman omaa näkemystä asiasta, joka on jo jonkin aikaa ollut ns. tapetilla. Tiiä sit onko tässä kenellekään mitään uutta tai ihmeellistä, mut no, ainakin tulee kirjotettua ajatukset ylös itelle. :)

Jollet jo tätä tiennyt minusta: olen tunnustautunut syömishäiriöiseksi. Ongelmanani on vuosia ollut ahmiminen. Siis oikea ahmiminen, tyyliin "syö kaapit tyhjäks ihan vaan syödäksesi jotain". Ja perkuleenmoiset tunnontuskat tietenkin tämän jälkeen. Tällä sitä on lihottu... Toinen ääripää on sitten ollu nää mun omat laihdutuskuurit, joiden aikana oon pahimmillaan syönyt vaan n. 500 kcal päivässä, yleensä vielä lähes nollahiilareilla, ja tottakai käyny salilla ja lenkillä jne. siinä samalla. Kuulostaako terveeltä? Ja ei, näillä ajoilla ei oo ollu mitään tekemistä fitneksen kanssa, ei sitten niin mitään... Koko fitnessmaailma on ollu mulle täysin vieras vielä pari vuotta takaperin.

Sitten tuli se fitnessharrastus. Mun pelastukseni, sanoisin. Valmentaja sano että nyt syödään että lihas kasvaa, ja kas, meikä söi ja lihas kasvo. Herkuttelin välillä, hyvällä omallatunnolla, mutta ahmimiseks homma ei oikeestaan koskaan karannu. Siis ei mitään kaapit tyhjäks -meininkiä. Söin keskimäärin 2000 kcal päivässä, sain kroppaan lihasta, rasva palo, tunsin oloni hyväks. Energiaa riitti, peilistä hymyili hyvässä kunnossa oleva ihminen takaisin.

Ja mitä sitten tapahtui? No, diagnosoitiin syöpä. Ja hoitojen alusta alkaen jokainen sairaanhoitaja ja lääkäri painotti syömisen tärkeyttä hoitojen aikana. Syömisen, mikä tässä kohtaa (moneen kertaan toistettuna) tarkoitti suositusta syödä erityisesti voita, kermaa ja sokeria. Ja leipää, voi kuinka tärkeää leipä onkaan. Puhumattakaan niistä juustoista ja jugurteista. Täysrasvaisista, light-tuotteiden käyttö on "kiellettyä". Minä tietenkin kiltisti tein työtä käskettyä, olihan kyse terveysalan ammattilaisista, jotka varmasti tietävät mitä tekevät... Lopputulos: paino lähti nousemaan. Nopeasti. Olotila paheni, eikä painonnousu asiaa auttanut. Ja kun asiasta puhuin hoitajille ja lääkäreille, sain vastauksen "Hieno homma että paino nousee, jatka samaan malliin! Paino ei sit sais lähtee putoomaan!" Jep jep...

No, pari viikkoa sitten yksi sairaanhoitaja otti puheeni painonnoususta ja sen myötä tapahtuvasta pään hajoamisesta vakavissaan. Ja hommasi minulle jutteluajan ravitsemusterapeutin kanssa. Ravitsemusterapeutti järkyttyi painonnousustani, mutta: kyseenalaisti että johtuuko nyt alkanut ahmiminen (ja kyllä, sitä se on taas pahasti muistuttanut) taustalla olevasta syömishäiriöstäni, eli fitnessharrastuksesta. Meinasin repiä peliverkkarini, noin kuvaannollisesti. Ihanaa, että ravitsemusalan ammattilainen heti vetoaa tuohon, luulisi että hänellä edes olisi jotain tietoa, eikä vain ennakkoluuloja. No, selvitettyäni taustani ennen fitnesstä muuttui onneksi myös ammattilaisen näkemys asiaan. Ja sain luvan palailla pikkuhiljaa "normaaliin" ruokavaliooni, eli siihen, mitä söin ennen hoitojen alkua. Ja painokin saa lähteä pikkuhiljaa laskusuuntaan.

Nyt sitten olen palaillut siihen itselleni hyvältä tuntuneeseen ruokavalioon, pikkuhiljaa. Painoon tuskin suurta vaikutusta tuolla vielä on ollut (vaaka on jossain hyvässä jemmassa, ja siellä pysyköön ainakin toistaiseksi), mutta henkisellä puolella merkitys tuntuu valtavalta. Ahmiminen hävisi samantien, vaikka annankin itselleni luvan vähän herkutellakin. Ja vaikka hoidot ovat vielä kesken, tunnen itseni hieman energisemmäksi, ja olen jopa jaksanut hieman palailla liikunnan pariin (parikymmentä minuuttia kerrallaan kevyttä liikuntaa, mutta kuitenkin). Tänään aamulla katsoin itseäni peilistä pitkästä aikaa niin, että en irvistänyt: mahan turvotus on jo vähän vähentynyt, ja jo tuo pieni asia paransi mielialaani. Suunta on taas oikea.

Voiko tästä päätellä siis jotain? No, tuskin mitään yleistettävää... Mutta kai ainakin sen, että fitness ei ole yhtä kuin syömishäiriö, vaan se voi myös olla se syömishäiriön poistava tekijä. Kunhan muistaa olla itselleen armollinen, nauttia elämästä ja olla menemättä äärimmäisyyksiin. Ja kuunnella ammattitaitoista valmentajaa, jos ja kun kisavalmennukseen lähtee. Eilen Ylen 1:ltä tulleessa A-Stuodio Talkissa puhuttiin että 20 viikkoa ennen kisoja mentäisiin 1000 kcal/päivä. EI NÄIN! Jopa tällainen vielä aloitteleva personal trainer ja bikini fitness -kilpailija tuon tietää vääräksi tavaksi päästä tavoitteisiin... Kokemus sen on opettanut.

Summa summarum: syökää, hyvät ihmiset, ja nauttikaa siitä syömisestä! Ja treenatkaa, ja nauttikaa siitäkin! Ja kas, elätte fitnesselämää. Kärsimättä. :)

- Nea -

Ääh... Ei niin ruusuista elämää.

Lenkkeilymaisemia parin viikon takaa...

Tjooh... Edellisestä tekstistä hetki vierähtänyt. Ei oo ollu ihan helppoja aikoja viime viikot, kiitos näiden jatkohoitojen, jotka nyt päällä on. Kotitreenit ja reippaat lenkit? Juu ei, ei todellakaan. Sen sijaan päivät on täyttäny väsymys, etova olo, sekaisin oleva maha ja hoitokäynnit. Ihanaa... No, oon sentään vähän ulkoillu, kiitos Fellan, ettei nyt ihan neljän seinän sisään oo linnottautunu.

Tätä vehjettä tullu nyt treffattua joka ikinen arkipäivä, tähän mennessä 17 kertaa. Vielä 11 jäljellä...

Eka sytostaattihoitokerta, tässä kohtaa vielä hymyilytti.

Näitä teki niin paljon mieli että oli pakko leipoa... Ja syödä 3, kun ei sit enää maistunutkaan.

Ihan ei oo ruokavalio ollu siistiä, joskin nyt suunta on parempi, kun sain lääkäriltä luvan jopa vähän laihtua. Painoa on kertyny sairauden toteamisen jälkeen jo 10 kiloa (ei paha 4 kuukaudessa *mutinaa*), joten on ainakin mistä laihtua. Hoitojen päätyttyä alkaakin sit ihan kunnon dieetti jotta sais ainakin pahimmat nesteturvotukset pois mahdollisimman pian. Nyt on jo aiemmin suositellut kermajuustot ja jäätelöt vaihdettu kurkkuun, tomaattiin ja mangoon, mutta leivästä en saa kuulemma luopua ennen hoitojen päättymistä... Joopa joo. No, maha on tosiaan ollu nyt niin sekasin että tällä läpivedolla ei taida ihan hirveesti olla väliä mitä lopulta syö, ja saatan laihtua jo ihan senkin takia vähän...

Fella näyttää nukkuessaan mielipiteensä mun voimattomasta olostani.

Eilen oli toiseksi viimeinen (järjestyksessään neljäs jatkohoitojen aikana) sytostaattihoitokerta. Alunperin oli tarkoitus että hoitokertoja ois kuus, mutta onneksi lääkäri oli tullut siihen tulokseen että viimeinen on hyvin pitkälti turha rasitus mulle vaan. Ikävämpi uutinen oli se, että lääke/myrkky mitä mulle on nyt lykätty meni vaihtoon mun korvien tinnittämisen johdosta. Kuulemma yleinen haittavaikutus ko. lääkkeestä, ja vaivan pitäis korjaantua lääkkeen kroppaan tuppaamisen jälkeen suht. pian... No, tilalle otettiin nyt sit se toinen lääke, josta aiemmin sain allergisen reaktion. Onneks asia huomioitiin muilla lääkkeillä (lisää kortisonia, jee) ja mitään ikäviä oireita ei tullu.

Pientä huvittumisen aihetta aiheutin muissa potilaissa ja sairaanhoitajissakin. Mulla oli ennen leikkausta sytostaattihoidoissa aina semmonen jäähattu päässä sen aikaa kun tuota nyt uudelleen aloitettua lääkettä annettiin. Jäähatun pointtina oli siis pienentää riskiä hiustenlähtöön, ja no, kai se sit toimikin kun kuontalo entisellään pysyi. Tulin sitten eilen aamulla moista ajatelleeksi, ja muistin sairaanhoitajan puhuneen että tuolla syöpäpolilla on aika pitkälti karsittu kaikesta kiitos säästöjen... No, pelkäsin että jäähatut on joutunu säästökuuriin, ja varauduin tilanteeseen pakkaamalla mukaan jääpalapusseja ja pakastimesta löytyneen parsakaalipussin kylmälaukkuun jonka kesän alussa ostin "fitnesseväille". Laukku osottautui toimivaksi (hyvä ostos ebaysta alle 5 eurolla) ja pelko jäähattujen puutteesta oikeaksi, joten ei kun askartelemaan märästä pyyhkeestä ja pakasteista omatekoinen jäähattu. :D Parsakaalit erityisesti herättivät hienoista hilpeyttä... Enkä kyllä ihmettele. :D

Parsakaali kuulemma ennaltaehkäisee syöpää...? Toivottavasti myös uusiutumisen. :D

Että semmosta... Sit vähän ilosempiin juttuihin, ainakin omalta kannalta. Koska rakas isoisäni aikanaan ainoana elämänohjeena minua opasti seuraavasti "Matkusta niin paljon ja niin kauan kuin vaan voit." niin tottahan tuota on aina pyrkinyt noudattamaan. Mutta varsinkin nyt kun "niin kauan kuin vaan voit" on iskenyt niin sanotusti päin näköä, niin no, nyt sitä aletaan todellakin noudattaa. Mieheni ehdotuksesta ostimme matkan Meksikoon joulukuuksi, pari viikkoa all-inclusive -hotellissa tekee varmasti meille molemmille hyvää tämän kaiken jälkeen. Ja kiitos ihanan äitini pääsen ennen tuota reissua käymään Lontoossa, johon olen ikävöinyt jo useamman vuoden! Lontooseen mennään äidin ja veljentytön kanssa, joten siellä on luvassa kulttuuria ja shoppailua. :) Rahatilanne ei toki kumpaankaan reissuun oikein olisi myöten, mutta no, veronpalautukset onneksi pelastavat tilannetta vähän, ja keväällä ehtii taas maksella luottovelkoja ja säästään seuraavaan reissuun... Reissut kuitenkin nyt semmonen henkireikä tän kaiken paskon olon keskellä että varmasti ovat jokaisen pennin väärti.

- Nea -

Terve! Ja meikä on muuten tatuoitu...

Kyllä, terve! Olen terve! Näin väitti lääkäri juuri puhelimessa. Tuorein CT-kuvaus ei ollut paljastanut mitään merkkejä kasvaimista, joten tällä tiedolla jatkohoidot tehdään vain ja ainoastaan uusimisriskin minimoimiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin 28 arkipäivää sädehoitoja ja sytostaatteja, eli tuttavallisemmin kemosädehoitoja. Ah, ihanaa. Luvassa on lisää haju- ja makuhäiriöitä, mutta kumiukkofiilikset on kuulemma johtunu lääkkeestä (myrkystä) jota muhun ei enää tungeta, eli niitä ei pitäs enää tulla...

Valtavan suuri tatuointi...

CT-kuvaus oli siis tänään. Kuvauksen yhteydessä muhun merkattiin "asentotunnistekohdat" sädehoitojen kohdentamista varmistamaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että meikä sai ihoonsa elämänsä ensimmäiset tatuoinnit. Ja vielä "vankilatatuoinnit" kuten Niko asian ilmaisi, eli ilman konetta tehdyt. :D Kyse on siis pienen pienistä pisteistä lantioni sivuilla ja aivan alavatsassa keskellä.

Kuvaus itessään ei menny ihan nappiin... Tarkoitus oli tehdä kuvaus varjoaineiden kanssa, mutta kun hoitajat ja jopa lääkäri epäonnistuivat laittamaan mulle kanyyliä niin luovuttiin sitten siitä varjoaineesta. Ja ilmeisesti onnistui ihan ok sit ilman sitäkin, ainakin oma lääkärini näin vakuutti soittaessaan.

Mutta joo, nyt voi yrittää sit alkaa taas suunnittelemaan tulevaisuuttakin, asia jota ei oo tässä muutamaan kuukauteen uskaltanu tehdä lainkaan. Epäuskoinen olo, varsinkin kun viimeisen parin viikon ajan vaivannut pieni satunnainen paineentunne rinnassa ja leikkauksesta asti hieman vaivannut kutina henkitorvessa vielä vaivaavat... Mut kuulemma menevät ohi, ja jos ei mee, niin tutkitaan sit mistä johtuu. Mut ei siis ainakaan kasvaimesta. Mikä on todella hyvä asia.

Jos sit jotain muutakin ku sairaus-/terveysjuttuja? :) Kahtena edellisenä viikonloppuna tuli huolehdittua ettei fitness-harrastus pääse unohtumaan, ja kävin katsomassa kisat joihin mun piti alunperin osallistuakin. Kamera tottakai oli mukana, ja vaikka kuvat nyt ei laadullaan huimaa niin täältä pääsee niitä katsomaan:

Jyväskylän karsinnat 13.9.2014
Tampereen karsinnat 20.9.2014

Tampereen karsintojen väliajalla piipahdin Tullintorilla, missä sattui sopivasti olemaan Fitnessmalli-finalistit esiintymässä ja mm. tankotanssiesityksiä. Kelpasihan noita katsoa, ja fitnessmallit oli hyvää alkulämmittelyä ennen body- ja bikini fitness -kisaajien katsomista. ;)

Edellisen kirjoituksen jälkeen tuli hommattua vähän lukemistakin, ja no, tältä osin taas kuvat kertovat enemmän kuin mikään muu:

 Ja mitäs muuta... No, totesin tuossa eilen televisiota katsellessani että niin se oma sisäinen maailmankatsomus muuttuu. Kävin aikanaan elokuvateatterissa katsomassa What to Expect When You're Expecting -elokuvan ystäväni Micun kanssa. Muistan vielä elävästi miten samaistuin yhteen elokuvan päähenkilöistä, ja elokuvan jälkeen Micun kanssa keskustellessamme totesin etten voisi ikinä kuvitellakaan adoptoivani lasta jollen omaa biologista lasta saa. Eilen, samaa elokuvaa katsoessani samaistuinkin sitten täysin Jennifer Lopezin hahmoon, joka oli adoptoimassa lasta Etiopiasta. Toisaalta, onko tuo ihme, onhan tässä adoptio pyörinyt mielessä enemmän kuin paljon sen jälkeen kun varmistui että biologiset lapset voi unohtaa? Seuraavaksi aletaankin sitten sumplimaan että tuleeko meistä joskus vielä adoptiovanhemmat...

Mutta ennen kuin meistä tulee vanhempia kenellekään niin mie palaan kuntosalille! :D (Ja kyllä, sain luvan alkaa jo treenata hoitojen aikana, joskaan kuntosalille ei ois hyvä mennä myrkyn heikentämän puolustuskyvyn vuoks... Eli kotitreeniä jaksamisen mukaan.) Ja koulun penkille pitäisi palata viimeistään ensi vuoden alusta, nyt hoidetaan vaan alta verkkokurssin muodossa vähän opintoja. :)

- Syöpävapaa Nea -

Orava jonka käpy on jäässä

Turvotukset laskee...

Otsikkokin anto jo viitettä... Eli fiilikset on ollu nyt viikon verran samanlaiset ku oravalla jonka käpy on jäässä. Vituttaa siis, ihan urakalla.

Patologin tulokset siis tuli, ja ei, ei ollu mulla tuuria taaskaan. Noin kolmestakymmenestä poistetusta imusolmukkeesti yhdestä oli löytynyt merkkejä kasvaimen leviämisestä, mikä tarkoittaa sitä, että hoidot jatkuvat. Vuorossa tutustuminen sädehoitoihin ja niiden yhteydessä hieman lisää sytostaattejakin. Virallisemmin puhutaan siis kemosädehoidoista. Ihastuttavaa...

Mutta jooh, ei muuta ku leuka rintaan jne. Leikkauksesta oon parantunu hyvää tahtia, nyt jaksaa jo käydä pidemmilläkin kävelylenkeillä, turvotus on laskenu ja tikkien päällä olevat suojateipit alkaa pikkuhiljaa irtoilla, ja niiden mukana tikkien jämät. Kohta pääsee näkemään mimmoset arvet sitä oikeestaan muistoksi jääkään. Kampaajallakin tuli käytyä, kun hiukset kerta päässä on (vielä ainakin)...

Hiukset hoidettu kuntoon, pitkästä aikaa.

Fellakin palasi kotiin, vihdoin. Johan tässä pari kuukautta kerettiin koirattomia olemaan, ja ikävä tuppasi välillä olemaan. Nyt on taas kotoinen olo kun on hellyydenkipeä hölmöläinen rapsuteltavana, ja toki hyvää lenkkiseuraa. :)

Kyllä, aloin taas kutomaankin... Sitä pysty tekemään makuuasennossakin, telkkaria kattellessa...

Pakko antaa pientä noottia tässä kohtaa Biancaneven toiminnasta... Ilmottelin siis ko. liikkeelle jo heinäkuun alussa (vai olikohan peräti kesäkuun puolta?) että peruuttaisin bikinitilaukseni kun kisat jää väliin. Peruuttaminen tuolloin ei enää onnistunut, vaan jouduin maksamaan bikinit valmiiksi asti (tosin ilman konnektoreita ja koristeluita) vaikka en edes sovittamaan niitä pystynyt... Hieman urputin tuon ns. varausmaksun pointista jos asiakas joutuu peruutustilanteessakin kuitenkin koko summan maksamaan... Mutta joo, kävin nyt sitten hakemassa bikinit, onpahan kauniin väriset, perkuleen kalliit bikinit kaapissa oottelemassa josko joskus vielä kisoihin menisin... :P

No, kaiken potutuksen keskellä kävi pari koulukaveria yllätysvisiitillä, olivat luokkalaiset yhdessä muistaneet minua ja tehneet komean kortin, jonka lisukkeena lahjakortti kauneushoitolaan. Kyllä sitä tunsi itsensä aika imarrelluksi että noin vaivaa näkivät mun vuokseni. <3

Tässä on alkanu vähitellen elämän ja kropan muutokset alkaneet sisäistyä päähänkin... Tosin kyllä tässä työstämistä vielä on. Lapsettomuus (ainakin biologinen sellainen) ja se, että menkkoja ei tuu enää koskaan on ollu päällimmäisinä mielessä, heti kuolemanpelon jälkeen tottakai. Vainoharhasuus vaivaa, kaikki vaivat ja muutokset pistää heti kasvainten piikkiin... On tää hienoa... No, parin viikon sisään pitäs päästä taas lääkärin juttusille, tällä kertaa syöpälääkäri kyseessä, jollon katotaan tuota hoitosuunnitelmaa eteenpäin. Ehkä se tästä... Tai no, kyllä se tästä, jotenkin...

- Nea -

Hengissä, vieläkin.

Kyllä, selvisin hengissä leikkauksesta, ja vieläpä paria sisäelintä köyhempänä. Eli leikkaus meni odotusten ja toiveiden mukaisesti, eikä ikäviä ylläreitä löydetty. Pieni jännitys on kuitenkin vielä päällä, sillä poistetut imusolmukkeet ja munasarjat menivät vielä patologille tutkittaviksi, ja ensi viikolla saa sitten tietää mitä patologi on löytänyt (toivottavasti ei mitään) ja mikä löydösten perusteella on hoitosuunnitelma jatkossa.

Leikkauspäivän eväät: vettä
ja mehukeittoa.

Sairaalassa tuli leikkauksen jälkeen vietettyä kaksi yötä, joista jälkimmäinen oikeastaan omasta toiveesta. Leikkauksen jälkeisenä päivänä pari ekaa kertaa kun nousin ylös niin puski kiitettävästi kylmä hiki päälle, ja ekalla kerralla ei tajun lähteminen ollut kaukana (tai no, en oo ihan varma vaikka hetkeks ois lähtenytkin, kun istualtaan olin ja pää polvista havahduin...), ja kun kotona kuitenkin piti uskaltaa vähän liikkuakin niin päätin sitten jäädä toiseksi yöksi sairaalaan, ihan vaan varmistaakseni etten sit kotona itteeni telo. Leikkauksen jälkeen heräsin vissiin suht. nopeesti, ja olin varsin pian täysin tolkuissani ja pirteä ku peipponen, joten tieto siitä, että koko päivänä ei sais mitään syötävää ei saanu mua erityisen hyvälle tuulelle... Enkä nyt hirveesti lähtis kehumaan niitä sapuskoja mitä sit seuraavana päivänä sain, kun ei ihan nappiin menny ruokatilauksetkaan...

Viljaton ruokavalio ei vissiin ollu ihan niin helppo homma... 

Ja voi pyhä turvotus sentään. Leikkaus tehtiin tosiaan robottiavusteisesti, eli tähystyksenä, eikä näkyvät haavat näin ollen suuria ole. Pakkohan niistä kuvaa oli heti ottaa, jäi itelle muisto kamalista sairaalavaatteistakin samalla. :P Vaikka eiköhän noita koulun ja tulevaisuuden työn puolesta tuu vielä näkemään, toivotaan vaan ettei itellä päällä. Mutta joo, tosiaan, mahassa/kyljissä 5 haavaa joissa tikit, siinä se. Suurin on tuo suoraan navan yläpuolella oleva, mikä oikeanpuoleisessa (otettu heti noiden valkoisten lappujen poiston jälkeen, leikkauksen jälkeisenä päivänä) näkyykin selkeästi.

Kaksi vuorokautta leikkauksen jälkeen meikäläinen kotiutui. Kotona sentään odottivat Netflix, iso telkkari ja muutama laatulehti luettavaksi. Ja kuukauden ajaksi piikkejä itteen pistettäväks sekä hormonikorvauslaastarit, joilla pyritään estämään vaihdevuosioireet. Ittensä piikittäminen on kyllä niin kurjaa ku vaan voi olla, mutta kai tuota nyt vaan on kestettävä... Ja nuo laastarit on aika onneton keksintö meikäläisen mielestä, vaikka toimivatkin kaiketi niinku pitäskin kun ei mitään kummia oireita oo tullu, pieniä sydämentykytyksiä (jotka meni parissa päivässä ohi) lukuunottamatta.

Nyt sitten vaan toivutaan, ja ootellaan patologin tuloksia. Tänään poistuin ekaa kertaa kodin ovien ulkopuolelle, kun ystäväni Nina tuli miehineen kokkailemaan mulle, ja käytiin sitten yhdessä ruokaostoksillakin. Kävelyä mulle suositeltiinkin liikunnaks nyt alkuun, kuukauden päästä voipi jotain muutakin ku ihan kevyttä liikuntaa alkaa miettimään. Siihen asti on kaikki kumarteleminen ja nostelu kiellettyjen juttujen listalla... Mut tää on pientä, kuhan nyt vaan ei enempää hoitoja tarvittas. Turvotuksen lisäks vaivana on pari tunnotonta kohtaa reisissä/lantion alueella, mutta niihinkin vissiin tunnon pitäs aikaa myöten palailla. Ja varmaan jotain särkyjä ois, mut Buranat ja Panadolit pitää ne hyvin loitolla.

Ja niin, uhmaan kohtaloa ja kroppaani, ja varasin ajan kampaajalle keskiviikoksi äitini luvattua tarjota moisen. Saa nähdä mimmosen kuontalon kampaajaopiskelija osaa mulle kehitellä. :)

- Nea -

Nyt pelottaa...

Kuten otsikkokin sanoi, nyt pelottaa. Taas. Sillon, kun sain tietää että mulla on oikeesti syöpä, iski tottakai aikamoinen pelko persiiseen että se on menoa nyt. Sittemmin ajatukset on vähän rauhoittuneet, kun magneettikuvaukset ja CT-kuvaukset eivät levinneisyyttä paljastaneet, ja lääkäri oli sitä mieltä että selviän tästä hengissä. Nyt kuitenkin pelot palasivat, kun leikkaava lääkäri selvitti että huomenna oleva leikkaus keskeytetään jos imusolmukkeista (jotka siis leikataan ekana pois) löytyy merkkejä leviämisestä. Ääh... Ihan niinku ei leikkaus itessään jo hieman jännittäs, mut nyt pelkään (ja isosti pelkäänkin) että leikkaus keskeytetään ja joudunkin sädehoitoihin. Nyt saa siis pitää peukkuja pystyssä sen puolesta että leikkausta ei keskeytetä...

Ja tosiaan, tavaraa leikkauksessa lähteekin sit urakalla, kun poistettavien listalla on kasvaimen lisäks kohtu ja munasarjatkin. Luvassa on siis vaihdevuosioireita, mahdollisesti hormonikorvaushoitoja, lapsettomuutta (ainakin biologista sellaista) ja loppuelämä ilman menkkoja. Kuulostaapa kivalta... Mut täytyy sanoa että odotan noita kaikkia melkein innolla, sillä kaikki tuo tarkoittaa sitä, että leikkausta ei ole keskeytetty ja oon takas terveiden kirjoissa.

Mutta jottei nyt ihan pelkästään sairausjuttuja kirjottas (vaikka kaikkihan tällä hetkellä tuon ympärillä jotenkin pyörii), niin pari kuvaa taas kertomaan viime aikasista touhuista.

Kokkaustouhuja. Oon laitellu viimesen viikon aikana ihan urakalla ruokaa, jotta pakastimesta löytys sekä mulle että miehelle sapuskaa sille ajalle kun en jaksa/pysty ruokaa laittamaan leikkauksen jälkeen. Nyt löytyy pakkasesta rasiakaupalla makaronilaatikkoa, lasagnea, bataattisosekeittoa (kahta hieman erilaista) jne. Ja lisäks oon väsäilly karppipizzaa (miehen lempparia) ja pulled pork -piirakkaa, jotka ei ikinä oo pakkaseen asti kerenneet...

Ostettiin, tai oikeestaan mies osti, meille uuden auton. Kia Cee´d GT. Kyllä nyt kelpaa ajella ympäri Suomea... No, pääasiassa tuo on miehellä työmatka-ajossa. Ensimmäinen uusi auto meidän taloudessa. :)

Käytiin miehen kanssa tutustumassa Hatanpään arboretumiin, jossa kumpikaan meistä ei ollu koskaan käyny aikasemmin. Keli osu kohdilleen, juuri ennen syksyisempien kelien alkamista...

 Turvotuksesta ja kaikesta muusta huolimatta kävin katsomassa Tampereella kuntokeskus Leidissä järjestettyä kisademoa. Hieman turhauttavaahan tuo oli, katsoa syksyn kisoihin (tai myöhemmin) tähtääviä kun itse on ahdistavan turvoksissa ja kisahaaveet on vaihtunu hengissä selviämishaaveiksi, ainakin toistaiseksi... Mutta joo, paria kaveria piti mennä kannustaan ja kuvaamaan, ja kuvasatoa voikin katsoa täällä: https://www.dropbox.com/sh/be3whf1eks2jnrk/AABO6X3XBfqueBBzvlETE_GDa?dl=0

Seuraava päivitys onkin sit joskus, leikkauksen jälkeen...

- Nea -