Ylämäki, alamäki, ylämäki...

Onko joku joskus sanonut että valitsin ns. helpon harrastuksen tai päämäärän? No ei, ei kyllä ole... Ja ei, en itsekään niin ole missään vaiheessa ajatellut. Silti tahtoo välillä usko loppua omaan tekemiseen ja tulosten aikaansaamiseen. Ylämäkiä ja alamäkiä tuntuu riittävän, siis noin henkisellä tasolla ainakin. Toki fyysisestikin haasteita riittää, ja pientä ylimääräistä ylämäkeä on nyt aiheuttanut lantio.

Niin, kerronpa tosiaan tuosta lantiosta. Muutama viikko takaperin salilla päätin kokeilla pakarapotkua taakse laitteessa, jota en aiemmin ollut kokeillut. No, ensimmäinen sarja meni ok, kevyellä painolla kokeillessa. Toista sarjaa kun aloin tekemään niin tuntui mukava rusahdus alaselässä, hieman vasemmalla puolella. Tuttu tunne, valitettavasti. Vajaata viikkoa myöhemmin, lääkärin hermokipujen vuoksi määräämän sairasloman siivittämänä, kävin naprapaatilla vahvistamassa oman diagnoosini: lantio lievästi sijoiltaan, ja S2-nikama tms. painaa iskiashermoa. Näppärää... No, muutaman naprapaattikäynnin jälkeen lantio on taas oikeassa asennossa, eikä tässä välissäkään treenit ole pahasti kärsineet. Vähän joutunut kyllä alakropan treeniä varomaan, ja nuo pakarapotkut on kyllä jääneet tekemättä. Tänään sain naprapaatilta taas luvan niitäkin tehdä, joten voin taas pyrkiä noudattamaan treeniä sellaisena kuin Metsälä sen minulle kirjannut.

Tässä edellisen kirjoitukseni jälkeen on mediassa ja fitness-blogeissa kovin puhuttanut yksi aihe: fitness ja sen vaikutus syömiseen, tarkemmin siis tuo syömishäiriöihin johtaminen. Pakkohan minunkin on oma korteni kekoon kantaa, ja todeta, että ei, fitness ei aina aiheuta syömishäiriötä, vaan päinvastoin, voi jopa parantaa siitä. Puhun tässä kohtaa omasta kokemuksesta. Olen jojo-laihduttajana kokeillut kaiken maailman dieettejä, ja vuosien mittaan tullut siihen tulokseen että minulle tehokkain ja soveliain laihdutuskeino on pudottaa sekä hiilareita että kaloreita minimiin. Tämä on käytännössä tarkoittanu sitä, että olen syönyt normaalina päivänä n. 500-800 kcal, joista hiilareita ollut maksimissaan 30g. Ja sitten on ollut ne mässäyspäivät, jolloin olen syönyt sitä mitä mieli on tehnyt ja niin paljon kuin mieli on tehnyt ja maha vetänyt. Noina päivinä kalorit ovat tainneet pyöriä siellä 6000-8000 kcal välillä, noin puhtaasti arviolta. Joskus kyllä taisin noita ylöskin kirjailla epäilykseni vahvistukseksi... Ja kyllä, paino on pudonnut, olo on ollut energinen, treeni on sujunut jne. En nyt sano että olisin kärsinyt varsinaisesta syömishäiriöstä, mutta ei kaukaa heitä. Nyt fitness-harrastuksen myötä olen opetellut syömään kunnolla, säännöllisin väliajoin, ja kaikkien suositusten mukaisesti vieläpä. Onko tämä nyt sitten sitä syömishäiriötä? No joo, tiedetään, vielä tulee ne kisadieetit jne, mutta voiko nekään oikeasti olla enää tiukempia kuin minun itse itselleni aiemmin tekemä dieetti? Ymmärrän kyllä että fitness harrastuksena saattaa johtaa syömishäiriöön sellaisella, jolla siihen jotain taipumusta on entuudestaan, tai jolle laihduttaminen on täysin uusi kokemus... Mutta toisaalta, eikö sama ongelma ole monissa muissakin kilpailevissa lajeissa, kuten taitoluistelussa, baletissa, telinevoimistelussa...?

Sara Back - 9kk muodonmuutos

Sanotaanko nyt vielä noista henkisistä ylämäistä (äkkijyrkistä) sen verran, että niitä mulla on tosiaan nyt jo riittänyt. Katselin tuossa eräänä päivänä kuvia tytöistä, jotka tähtäävät bikini fitness -lavoille syksyllä 2014. Eli samaan aikaan minun kanssani. Järkytyin, tai paremminkin masennuin: nämä kaikki tytöt olivat jo nyt timmejä, minun silmissäni jotakuinkin kisakelpoisen näköisiä jo nyt. Miten minä, jota peilistä vastaan tuijottaa pieni norsunpoikanen kaikkine pehmeine läskeineen, voin kilpailla noiden tyttöjen kanssa? Herraisä, ihmeitähän se jo vaatii! Uskoa itseen ei tässä kohtaa todellakaan löydy, vaikka tahtoa tavoitteen saavuttamiseen löytyykin... Asiaan liittyen sain tavallaan kannustetta nähdessäni Sara Backin kehityskuvat 9kk erotuksella. Omaan silmään lähtökohtana on ollut jotakuinkin oma tämänhetkinen kunto. Ja lopputuloksena aivan kertakaikkisen upea vartalo, jota todellakin kadehdin ja ihailen. Jotta nyt ei tyydyttäisi pelkkään tekstiin, niin ohessa vielä nuo Sara Backin kuvat... Ja jatkona sitten tämän hetken kuvat itsestä, jotka ovat kyllä kaikkea muuta kuin mairittelevia...

Sara Back - on se vaan upea... <3

Ja sit meikäläinen (ei niin upea):

Takakuvassa näkyykin kivasti naprapaatin laittamat teippaukset... Ja kyllä, poseerauksissakin on vielä työstämistä.

Välitavoitteita on nyt asetettu, vuodenvaihteeseen mennessä seuraavasti:
1) Opettelen syömään hotkimatta, ja ilman, että se syöminen ns. karkaa käsistä. Haastetta tähän tuo erityisesti viikon all-inclusive -reissu kuukauden päästä...
2) Leuanveto, yhtäkään ei tällä hetkellä mene joten kolmea lähdetään tavoittelemaan mutta yksikin on jo saavutus.
3) Pose-käännösten tekeminen ilman että Alonan tarvitsee huomautella selästä, persuksesta tai epävarmuudesta. :)
4) Ranteiden vahvistus niin, että punnertaminen onnistuisi normaalisti. (En tiedä onko edes mahdollista, mutta voihan sitä tavoitteita asettaa?)

Lisäksi suunnitelmissa olisi käydä Inbody-mittauksessa: jokos tulokset antaisivat uskoa siihen, että ollaan menossa oikeaan suuntaan? Joulukuussa tämä varmaan sitten, kunhan tuon reissun turvotukset on kropasta lähteneet ees osittain... Tosiaan, ensi tiistaina käy suunta Teneriffalle, jossa all-inclusive -majoitus varattuna. Mukaan lähtevät kyllä myös lenkkarit, salikelpoiset vaatteet sekä saliohjelmat! :) Saa nähdä paljonko sitä saa tuhoja siitä huolimatta aikaiseksi...

Siitä siis sitten seuraavassa päivityksessä! :)

- Nea -