Pieniä ilon hetkiä

Hei taas!

Hetki taas hurahtanut... Joten käydäänpä taas tekemiset ja kuulumiset lyhyesti ja ytimekkäästi kuvien avulla läpi. :)

Käytiin koko perheen voimin Porvoossa katselemassa maisemia. Hyvää kunnon kohotusta, reipasta kävelyä ja kivoja maisemia... Onneksi tuo Nikon parta sai sittemmin lähtöpassit...:D

Ja kunnonkohotus-teemalla jatkettu, eli paljon on tullut nyt käveltyä muutenkin kun kävely alkanut taas sujumaan normaalisti. Syyskuun alussa eli kolme viikkoa takaperin alkoi työharjoittelukin, ensimmäinen laatuaan mun kohdallani, Koukkuniemen vanhainkodissa. Paljon on jaloillaan saanut olla sielläkin, ja todella paljon oppinut niin työstä kuin itsestänikin. Yllättävää kuinka luontevasti sitä joihinkin asioihin suhtautuukin, vaikka hieman etukäteen pelottikin...

 Miehen kanssa vietetty myös vähän lisää aikaa turisteina Tampereella, käytiin mm. Särkänniemessä, tai tarkemmin ottaen Näsinneulassa ja Koiramäessä.

 Kiitos rakkaan ystäväni pääsin pitkästä aikaa myös hieman tanssimaan, kun mut puhuttiin (hyvin helposti ja nopeasti) ympäri lähtemään mukaan Future Energy Festivaleille, jotka oli Tampereen Pakkahuoneella. Hauskaa oli, ja jalat kipeet jälkikäteen vaikka aika ajoissa luovutettiinkin. :D

Kotona oon yrittäny rentoutua vastapainoks työharjottelulle ja reippaalle liikkumiselle. Luettavaksi on päätynyt mm. Lilly Korpiolan kirjoittama Pitkä tie äidiksi, joka noin lapsettomalle, adoptiota harkitsevalle on mitä oivinta luettavaa. Tästä kiitos tädilleni, joka kirjan minulle luettavaksi lähetti.

 Ystävien kanssa on muutenkin tullut nyt vietettyä aikaa. Eilettäin käytiin pienellä porukalla katsastamassa Jyväskylän NFE-karsinnat, ja samalla Paviljongissa pidetyt markkinat. Kuvia tuli napsittua jokunenkin, niitä pääsee katsastamaan täältä. Lisäksi on tullut käytyä syömässä mm. nepalilaisessa, kiinalaisessa ja japanilaisessa ravintolassa, käyty pariinkin otteeseen leffassa (mm. Magic Mike XXL...) ja viikonloppua viettämässä vähän hevosten ja herkuttelujen merkeissä. Elämä <3.

Ja kuten ehkä rivien välistä voi lukea, vointi on ollut hyvä. Pientä paniikkia ovat aiheuttaneet verikokeiden tulokset (verikokeet siis aina "myrkytyksen" yhteydessä kolmen viikon välein), joissa kasvainmerkkiaineet ovat olleet tasaisessa nousussa. Tuoreimmassa mittauksessa kasvu kuitenkin pysähtynyt, ja arvot edelleen "normaalin" rajoissa, joten ei nyt panikoida... Pet-ct -kuvaus ois luvassa joskus marraskuussa, sillon sit katellaan mikä on oikeesti tilanne. Nyt kuitenkin olo hyvä, kunto kohenee koko ajan ja motivaatiota laihduttamiseen alkaa olla enemmän, joten nyt sit ittee tiukka ote niskasta ja painoa alaspäin. Tavotteena vois pitää sitä, että mahtus viime kesäsiin vaatteisiin ens maaliskuussa, kun on (toivon mukaan) Espanjaan lähdössä. Kuntosali alkaa pikkuhiljaa kutsua... :)

- Nea -

Että semmosta...

Jep jep... Ilme sen
kertoo...

Jotkut ovat blogini hiljaisuudesta päätelleetkin että ei oo ihan ruusuilla tanssimista ollu viime kuukaudet... Joo, ei, ei oo todellakaan ollu. Teenpä siis tiivistetyn katsauksen menneeseen... Kuvilla höystettynä.

Elikkäs... Huhtikuussa kipeyty alavatsa, tarkemmin ottaen oikea puoli... Viime syksyn leikkauksen seurauksena tullut serooma tulehtui. Tulehdusta ei kuitenkaan voitu "virallisesti" todeta, kun ultraäänitutkimukset eivät osoittaneet tulehduksen merkkejä. Ei riittänyt että tulehdusarvot olivat koholla ja kuvailin alavatsan kipua selkeäksi tulehduskivuksi. No, kipeää vatsaa sitten varoi tuolla oikealla jalalla, ettei painaisi tai venyisi, eli oikean jalan liikerata oli vajaata. Tätä kun jatkui (kipujen kovetessa) pari kuukautta, niin jumiinhan nuo oikean nivustaipeen lihakset meni, ja issiaskin alkoi pitkästä aikaa vaivaamaan.

Ai vähän turpos...?

Kesäkuussa pet-ct -kuvauksessa vihdoin todettiin että todellakin, tulehdushan siellä on. Samalla todettiin että merkkejä syöpäsoluista ei näkynyt. Hyvä niin... Mutta no, ennen kuin pääsin serooman tyhjennykseen kramppasivat nuo nivustaipeen lihakset täysin. Meni siis jotakuinkin kaksi kuukautta niin, että en pystynyt kävelemään kunnolla, ja vielä viikon verran niin etten pystynyt oikeastaan ollenkaan kävelemään. Matkaan mahtui yhteensä pari viikkoa suonensisäisiä antibiootteja, hieman enemmän pillerimuodossa antibiootteja, purkkikaupalla särkylääkkeitä... Kaiken päätteeksi minulle laitettiin laskimoportti, sillä lääkäri tuli siihen tulokseen että halutaan ottaa (taas) varman päälle ja jatketaan Avastin-lääkettä vielä vuoden verran, kolmen viikon välein. Ja mulla alko suonet loppumaan kesken käsistä...

Mutta joo, nyt ollaan toivuttu kuukaus tosta kaikesta kärsimyksestä, ja pystyn jo suht. normaalisti kävelemään. Kunto on nollissa vieläkin, mutta kohenee hyvää tahtia kävelemisen myötä. Alavatsassa on kiva (kipeä) reikä (no ei se nyt enää varsinainen reikä oo, mut...) serooman tyhjennyksen ja sen jälkeen viikon ajan olleen dreenin myötä. mutta kaippa sekin siitä paranee pikkuhiljaa.

Ja sit niitä kivoja juttuja. Meille tuli vauva! Toki vauvan hoito oli aika lailla mieheni ja vanhempieni vastuulle mun ollessa huonoimmillani, mutta kuitenkin. Joten saanen esitellä, poikamme Odin (Pitahaya Auringonnousu):

Nopeesti ne lapset kasvaa... Odinilla nyt jo ikää 4,5 kuukautta.

Ja tein mie keväällä ja alkukesästä muutakin ku sairastin:

Kävin ystäväni Emman kanssa MadPride-kulkueessa käppäilemässä, pieni ele hyvän tarkoituksen puolesta. Ja yllätin ehkä itsenikin menemällä Tehy Opiskelijat -vuosikokoukseen... Ja asettumalla siellä ehdolle hallitukseen. Ja kaiken kukkuraksi tulin valituksi. Hieman nyt alku hommassa takkuillut sairastelun vuoksi, mutta teen kyllä parhaani seuraavan vuoden aikana hommassa! :)

Tehtiin myös reissu Rodokselle, jonne sentään pääsin (lähtö oli viikko sen jälkeen kun olin viettänyt viikon sairaalassa...).

Yhden päivän kulkine, päästiin kierteleen vähän saarta.

Oma lääkärini varmisti että terveiset tulivat perille, kun ei sairaalasta kotiutuessa nähty... :D

 Ja käytiin myös Nikon kanssa leikkimässä turisteja Tampereella:

Nyt sit tosiaan vaan toivutaan... Kuntoa paremmaksi, painoa alas (kävi jo yli 70-kilossa, aika hurjaa...) ja palaillaan pikkuhiljaa kouluhommienkin pariin. Mulla piti olla nyt elokuussa perusharjoittelu, mutta kun kunto ei oikein antanut myöten, otin "kuntoutuslomaa" elokuun. Syyskuussa sitten uusi yritys perusharjoittelun suhteen. Liikkumisen suhteen on vieläpä fysioterapeutti nyt apuna, tänään pääsen mm. kokeilemaan vesijuoksua. :D

Tossa yllä vasemmalla olevassa kuvassa osottelen siis sitä laskimoporttia, joka kyllä näkyy... Mutta no, vuosi sitä pitää kestää, ja jos nyt se on pahinta tässä tulevaisuudessa terveyden ja hyvinvoinnin osalta niin kyllä ton kestää. Komee arpi siitä kyllä jää väkisinkin muistoksi. Syksyn mittaa mulla on edessä uusi pet-ct -kuvaus, jolla varmistellaan tuon sairauden tilannetta, joten sit saa taas pitää peukkuja, mut nyt yritän elää vaan mahdollisimman normaalia elämää, ja uskoa ja toivoa että sairaus ois nyt oikeesti voitettu. Sain myös koulun puolesta varmistuksen että pääsen ensi keväänä vaihtoon Espanjaan, joten nyt pitäisi selvitellä saako noita mun lääkityksiäni järjestettyä siellä hoidettaviks... Mut kova ois tahto päästä reissuun! Espanjan kielen kertaaminen on jo aloitettu. :)

Saiskohan sitä jatkossa taas vähän useemmin päiviteltyä tätä blogia?

- Nea -

Reissut takana, tentit edessä.

Eipä oo taas hetkeen tullu kirjoteltua... Ja jotenkin tää kirjottaminen ei nytkään innostaisi, mutta no... Lyhyt katsaus tilanteeseen:

Tenttiin lukemista myrkytyksessä...

Koulu on mennyt ihan ok, mitä nyt vähän keskittymiskyky välillä hakusessa ja syöpään liittyvät jutut ottaa välillä koville. Mun tuuriani että niitä opiskellaan just nyt...

Fella... Fellasta me joudutaan nyt sit luopumaan. Yksinolo ei vaan luonnistu, niin ei pysty enää muuta tekemään. Ulvova ja stressaava koira kerrostalossa ei oo oikeen hyvä yhdistelmä, ei koiran eikä naapurienkaan kannalta. Ja kaikkea on kokeiltu tilanteen parantamiseksi. Uusi koti onneksi löytyi nopeasti, omakotitalosta jossa on jo entuudestaan koira. Nyt sitten aletaan pohtia että halutaanko jatkossa olla koiranomistajia, eli uskalletaanko hankkia toista koiraa...

Reissut. Niin, tuli käytyä Helsingissä, Tallinnassa ja Prahassa. Biletykset ei menny ihan nappiin, simahdin ekana biletysiltana jo tanssilattialle, joten toinen biletysilta vaihtuikin sitten hotellihuonehengailuun parhaiden kavereiden kesken. Onneksi seura oli siis mitä parhainta. :) Tallinnassakin väsymys ja jalkasäryt veivät iltasella voiton hyvin nopeasti, mutta kiva reissu silti. Ostin ystävän anime-teemallisia synttäreitä ajatellen vaalean peruukin itselleni, ja totesin näyttäväni se päässä aivan äidiltäni muutama vuosi takaperin. No, en valita, äitini on kaunis nainen. ;) Ja tosiaan, Tallinnassa huomasin että niin ne hiukset vaan varisee, eli se sentin siili jäi sitten sujuvasti tyynyliinoihin, pyyhkeisiin ja pipoihin...

Prahan reissu meni sitten vuorostaan vallan mainiosti, säät suosi ja vointi oli flunssasta huolimatta hyvä. Tuo flunssa ei nyt vaan tahdo millään parantua, yli kuukaus tässä tullu jo niiskuteltua... Mutta joo, Prahan reissulta kuvia löytyy Facebookista, eli täältä. Ja sitten muutama lisäkuva vielä tänne.

Jottei vaan pääse oikeasti laihtumaan...

Jotain kotiinvietäväksikin Prahasta... ;)

No ostin mie kotiin jotain muutakin. :D

Reissujen jälkeen saikin sitten todeta että oli herkut maistunu ja paino taas noussut, joten eihän tää laihduttaminen nyt ihan oo suunnitelmien mukaan menny. Mut ehkä se tästä. Tosin tänään on ollu taas herkkupäivä, osittain ton Fellan takia... Ja kyllä, tunnesyömistä, tunnistan sen oikein hyvin, mut jos ei muutakaan voi tehdä mielialan parantamiseksi? On tässä sentään muina päivinä tullu syötyä terveellisemmin ja kevyestikin, ja oon jopa innostunu kokeileen uusia reseptejä koulun kirjastosta löytämästäni Terveyskeittokirjasta.

Viime lauantaina keksin kyllä mielialannostattamiskeinon: kävin Fast Motors -firman toimintaan tutustumassa ja koeajamassa Nissan 370z:n. Ai että kun tuli autoharrastusajat mieleen... Aurinko paisto, poppi soi ja alla oli kiva auto. Vain ahtimen sakkausäänet puuttu. *virn* Mut sai se silti virneen naamalle.

Tulipahan taas kuvia tekstin joukkoon, mutta kai se on ihan hyvä asia? Nyt elämä painottuu seuraavat pari kuukautta hoidoissa käymisiin ja tentteihin lukemiseen. Ensi keskiviikkona on taas hoito ja lääkärin tapaaminen, saanen sillon tietää vähän tarkemmin mitä on tulevaisuudessa luvassa. Toivottavasti vaan seurantaa näiden hoitojen jälkeen...

Kesälle ois jo yksi ulkomaanreissu varattuna, mennään heinäkuussa Rodokselle viikoksi juhlistamaan tätini syntymäpäiviä. Asetin nyt itelleni tavotteen olla siihen mennessä terve ja 10 kiloa kevyempi. Saa nähdä miten käy...

- Nea -